Kurkkailua koirapuistoon

Huh ja puh! Pitkästä aikaa pääsin käymään kunnon mestoille eli koirapuistoon. Tasi olla lähellä, että se olisi jäänyt väliin, sillä köhöm, kuunteluni kuulemma hävisi pois päältä jo puistoon päin kävellessämme. Mutta on niin vaikeaa olla rauhallinen kun jo suorastaan haistaa, että jotain jännittävää on tulossa!
Iltapäiväkävelyllä Kaupunkiviihdyttäjä N ajatteli, että käydään kurkkaamassa Vallilan koirapuistolla mikä siellä olisi vahvuus. Tupahan siellä oli täynnä, näin kauniin aurinkoisena syyspäivänä.  Voitteko kuvitella mitä N keksi? N vei meidät pienten aitaukseen, joka oli tyhjillään, vähän ikään kuin antaakseen tilanteen rauhoittua.  Voi miten noloa, ajattelin. Idea oli poimittu varmasti jostain sohvakoirapsykologien viihdesarja-ohjelmasta, niin auttamattoman typerä se oli mielestäni.
Mutta huh, eipä kestänyt kauaakaan kun sain kavereita. Eräät järkevät tytöt tulivat saksanpaimenkoiransa Rockyn ja bordercolliensa kanssa seurakseni. Tosin hekin tovin empivät seuraamme liittymistä, kun menin hieman ulisemaan malttamattomuuksissani. Kävi siinä yksi pieni tyttökoirakin piipahtamassa, mutta ei se uskaltanut meidän kanssa sinne jäädä. Luulen, että pelkäsi Rockya. Vaikka eihän Rocky minusta tietenkään yhtään pelottava ollut vaikka yrittikin esitellä hampaitaan kisaillessamme.
Koskaan ei saa ihmisten mielestä pitää liian hauskaa, joten mekin lähdimme kesken leikin vaikka kaikki oli mennyt tosi hienosti. Viihdyttäjäni mielestä en edelleenkään kuunnellut. Mutta ei se kuulkaa ole niin yksinkertaista yrittää saadaa isompi kokoista kaveria painimaan, juosta pitkin aitausta JA kuunnella vielä samaan aikaan.
Kun sitten lähdimme pois pienten aitauksesta ja kävelimme isojen(eivät ne kyllä minusta mitenkään isoja olleet) aitauksen ohi, alkoi hirveä rähinäkuoro ja aidan viereisuhittelut. Hyvähän sieltä  toiselta puolelta oli huudella! Enkä minä muuten mitenkään elvistellyt siitä ohi mennessämme..mitä nyt korkeintaan nyt pidin vain hyvän ryhdin ja tiukan katseen. Voihan olla että tässä iltasella vielä tapaamme samoilla puskilla.

Koko Kulmakunnan Kingi

Kaupunkiviihdyttäjieni iloksi olen tullut katsomaan, että heidänkin kulmillaan asiat ovat pysyneet järjestyksessä. Ja katsomista täällä onkin, sillä joka kulmalta on koko ajan joku tulossa. Joku hitaammin hoksaava saattaisi vaikka missata ohikulkijan jos toisenkin, mutta minä kyllä ehdin huomata jokaisen joka vain näkökentässä vilahtaakin!
Viihdyttäjäni N on alkanut tänään kutsua minua "vitsikkäästi" koko Kulmakunnan Kingiksi. En ole aivan varma olenko vakuuttunut hänen äänen sävystään. Ilmeisesti koko uusi lempinimeni on nyt kehittynyt siitä kun minulla tuppaavat hieman niskakarvat  nousemaan ja rintakehä röyhistymään muita nelijalkaisia nähdessäni. Mutta mitä vitsikästä siinä on? Sehän on aivan ymmärrettävää! Enhän minä tiedä millä asioilla kukakin pitkin kyliä liikkuu, joten hyvä se on  varmuuden vuoksi näyttää jo etukäteen vastaantulevalle, että täällä sitä kokoa ja näköä riittää. Etteivät saa mitään turhia ideoita. Minulla on sentään hihnan toinenkin pää kontollani. Viihdyttäjäni saisi mielestäni olla vain iloinen, että minun kanssani uskaltaa liikkua vähän pimeämmälläkin kun kerran meikäläinen ei epäröi esitellä kokoaan. N vain mutisi tänään jotakin sen suuntaista, että esim. omalla pihalla naapureita nähdessä olisi ihan mukavaa, jos jättäisin kovanaama -esitykseni vähän vähemmälle, ja keskittyisin vain esittelemään omia hurmaavia puoliani. "Ihmiset, niin vaativia." *huokaus*

Kiirettä pitää

Muutama koiran tovi on viivähtänyt viimeisestä postauksesta mutta kyllähän te tiedätte minkälaista seurakoiran työ on, ja ihanaa että olette jaksaneet aina silti välillä käydä kurkkailemassa kuulumisiani. Jättäkää ihmeessä kommentteja! Kyllä minä heti vastaan kun vain päähommiltani ehdin. Ihmiset vievät kaiken ajan, vaikka niille yrittää välillä keksiä kaikenlaista puuhastelua. Viikonloppuna vein sekä Omistajani että Kaupunkiviihdyttäjäni reippaalle syyskävelylle läheiselle lentokentälle. Ajattelin, että tekisi ihan hyvää heillekin päästä kirmailemaan hieman vapaamuotoisempaan ympäristöön. Ja tekihän se. Hieman kyllä jo mietin että mitä jos joku muu koira näkee, sen verran päättöminä kirmailivat ympäriinsä..

Paluu kotiin ja kouluun

Piipahdus pääkaupunkiseudulla sujui oikein mukavasti. Paikat alkavat käydä tutuiksi, ja vaikka rappukäytävässä liikkujia on aina syytä hieman kuullostella, en ole enää jaksanut joka aamu postinjakajaakaan haukkua. 
Myös Kaupunkiviihdyttäjäni käyttäytyivät hyvin. Vielä heillä on pientä epäloogisuutta nukkumisasioissa mutta muutos on oikeaan suuntaan. Nyt saan jo hypätä sänkyyn, vaikkakin vain jalkopäähän mutta eihän se ole temppu eikä mikään ryömiä siitä sitten sentti sentiltä ylemmäs. Ennen puolta yötä olen jo helposti hivuttautunut keskelle kuorsaamaan.
Kotiin palattuani minua odottikin taas koulu. Alan pitämään opettajastamme Marjaana Mäkelästä kerta kerralta enemmän! Arvatkaa mitä hän tällä kerralla sanoi? Hän sanoi kuuluvaan ääneen, että me ranskikset näemmä opimme mitä vain tuosta noin, ja olemme yksiä älykkäimpiä koiria mitä hän on tavannut. Ja huom. Marjaana on nähnyt paljon koiria. Tällä kertaa hän myös rapsutteli minua ja sanoi, että aina on parempi, että koira on vaikka hieman yli-innokas/ystävällinen kuin että muriseva ja vetäytyvä.(Kyllä!) Eikä edes haitannut, että hän kutsui minua sammakoksi, koska melkein sain jopa napattua hänen lapasensa! 

Emännän kanssa meni myös hienosti. Pujottelimme kuulkaa sellaista vauhtia kentälle laitettujen töttröiden välistä, että suoritusta ihailleet Kaupunkiviihdyttäjät näkivät meissä jo  selkeät agilitylahjakkuudet. Minkäs teet, kaikkihan onnistuu ja vauhdilla, kunhan vain palkkiot ovat kohdillaan. - ja köh..kunhan minä pysty keskittymään ;) 

Relailua myös lenkille

Ihmiset puhuvat tänä päivänä paljon jostakin downsiftaamisesta ja koiran älylläni ymmärrän, että se vain yksinkertaisesti tarkoittaa hidastamista. Ihmiset tulevat onnelisemmaksi kun ne tekevät asioita hitaammin.
Tässä minä olen päättänyt olla avuksi. Keinoja ei ole paljon mutta esim. lenkkeillessä yritän keskittyä mahdollisimman paljon haisteluun ja paikkojen tarkasteluun, ettei koko homma mene ihmisillä vain läpijuoksuksi.
Kaupunkiviihdyttäjä N:llä on myös paha tapa vain kävellä reipasta vauhtia eteen päin. Siinähän voi jäädä vaikka mitä huomaamatta. Onneksi sain viettää hänen kanssaan hieman aikaa ja opettaa rauhallisempaa etenemistä.
Otin ohjat omiin käsini. Lenkkimme kääntyessä kotiin päin, päätin mennä maahan makuulle. N on oppinut sentään jotakin, koska ei ihan heti hötkyillyt eikä alkanut tempomaan. Ja vinkiksi muillekin; ihmisten opettaminen vaatii kärsivällisyyttä. Ei riitä, jos teet tempun kerran tai kaksi, vaan sinun pitää toistaa sitä useasti yhden lenkin aikana.Minäkin jouduin käymään makuulle kahdeksan kertaa melko lyhyellä matkalla.
Paras hyöty saadaan, mitä enemmän tempulla on yleisiöä. Tämä varmistaa sen, ettei hihnan toisessa päässä ala häslinki. Ihmiset nimittäin tarkkailevat käytöstään muiden ihmisten läsnäollessa. Onneksi oli lauantai ja Helsingissä runsaasti ihmisiä liikkeellä. Eräskin terassiseurue oli tikahtua kun heittäydyin maahan sekä ennen, että jälkeen heidän pöytänsä. Silitykset ja asiaan kuuluvat ihailut kävin sentään vastaanottamassa pystyasennossa. Onhan minulla sentään käytöstavat.
N suoriutui harjoituksesta melko hyvin. Ääni ei kohonnut, hihnan kiskominen ei alkanut ja muutenkin hän näytti melko leppoisalta.Hän ymmärsi kokeilla houkuttelemista, kehumista, kannustusta ja jopa jonkinlaista ohjaamista. Onpa hyvä ettei hänen seisomisensa minun koulutuntieni laidalla ole mennyt aivan hukkaan.

Hämeentien loppupäässä päätin lisätä entisestään pökköä pesään. Huomasin kyllä, että liikennevaloissa keskelle suojatietä jääminen sai N:n pulssin vähän kohoamaan, joten päätin rauhoittaa tilanteen kokonaan. Ilman mitään sen suurempaa syytä, menin makaamaan. Koska se oli jo nähty, otin oikein kunnon pötköttelyasennon, mikä viilentää myös mukavasti vatsanalusta. N tajusi vinkin ja otti aivan rauhallisesti. Ohi kävelevälle pariskunnalle, hippipojalle, eläkeläismummolle, sadalle autolle, neljälle pyöräilijälle ja kokonaiselle raitiovaunulle tuli varmasti hyvä mieli. Näin sitä pitää kaupungissa muka kiireen keskellä elää!

Tytöt rules!

Terveisiä kaikille Helsingin Vallilasta! Tulin tänne eilen, ja olen jo ehtinyt kiertää  koko itäisen kantakaupungin, niin kuin täällä sitä kutsutaan. Ja voi ihanuutta, en voinut uskoa silmiäni kun Hakaniemen rannassa näin Iitan. Eikä muuten ollut Iitakaan, joka melkeinpä kuin hidastetussa elokuvassa hiipi luokseni. Mikä ihana tyttö! Ymmärsi sekä takaa-ajon että pystypainin päälle, tosin hihnan toisessa päässä olevat esiliinat olisivat voineet vähän hellittää otettaan.Iita oli kyllä ihana ja aika sähäkkä. Sitä tyttöä ei niin vaan pyöritelläkään, näytti jopa hampaita minullekin murinan kera. En kyllä ihan ymmärrä, että miksi Kaupunkiviihdyttäjäni hihnan toisessa päässä sanoi, että sen siitä saa kun on liian tungettelevainen.

Tähtioppilaan terveiset!

Tänään oli tiistai eli koulupäivä. Alan olla jo aika rutinoitunut, koska lähdin kouluun jo kolmatta kertaa. Sitäpaitsi luokkallemme oli taas tullut muutama uusi, joten tavallaanhan voi ajatella, että ikään kuin heihin verrattuna olen jo melkein kuin yläluokkalainen.
Tänään olikin mukava päivä. Ponit eivät olleet paikalla, eivätkä myöskään ne hieman olevinaan olevat dopparit, joille pitää hieman näyttää kuka on kukin. Pystyin siis keskittymään makupalojen hankkimiseen. Sehän se koulun tarkoitus on. Sitä parempi päivä, mitä täydempi massu.
Ja hopsan, tehtäväthän menivät oikein mukavasti tällä kertaa. No ollaanhan niitä kotona myös vähän harjoiteltu mutta ehkä tällä kertaa muutenkin tunnelma oli rennompi kun otin vähän(ok, no ehkä aika paljonkin) rauhallisemmin.
Sivulle tulo on aivan helppoa, ja tarkkasilmäinen opettajakin huomasi, että se meni täydellisesti(suora lainaus). Myös istuminen ja odottaminen on aivan helppoa. Ainakin siis kun ei kukaan häiritse. Mutta yritäpä itse istua herpaantumatta kun joku kolistelee kottikärryillä näkökenttäsi rajamailla.
Niin kuin tiedätte, opin menemään pesuvadin päälle jo ensimmäisellä koulukerralla. Mutta tällä kerralla nostin panoksia, ja päätin myös pyöriä sen ympärillä emäntäni kanssa. Enemmän herkkuja, tiedättehän.
 Kotimatkalla Kaupunkiviihdyttäjäni ylisti minua ja emäntääni. Mielestäni täysin aiheellisesti.Onneksi hän tajusi vielä jatkaa kehumista kotona, koska kyllä koulunkäynti käy ihan työstä.  Näin meidän kesken olen kyllä alkanut epäillä, että koulussa opetetaan enemmän sitä hihnan toista päätä mutta niin kauan kuin minä kerään palkkiot, niin tämä järjestelmä sopii minulle.
Koska käytökseni oli niin upeaa ja Kaupunkiviihdyttäjä niin tyytyväinen, pääsen heidän luokseen hoitoon viikonlopuksi. Vähän kyllä jännittää, että vieläkö he muistavat, että minä nukun nykyisin ihmisten sängyssä mutta kyllä kai, koska sängyssähän Tähtioppilaat nukkuvat.
ps. pahoittelen videon teknistä ongelmaa. Taitaa olla treenaamisen  tarvetta vähän muillakin kuin minulla. ;)