tiistai 25. tammikuuta 2011

Erävoitto - Fiksu Ranskanbulldoggi vs Höperöt Viihdyttäjät

Olenhan kertonut, että Viihdyttäjät ovat saaneet jonkun ajatushäiriön muutettuaan uuteen kotiin ja luulevat nyt ettei koira voi nukkua sängyssä. Kyllä, minunkin mielestäni todella naurettava ja käsittämätön idea. Sänkyhän on nukkumista varten, ja jos he ovat niin innoissaan lattiapaikoista, kuin tuntuvat minun läsnäollessani olevan, niin puolestani voivat itse mennä niille. Minä mielelläni tuhisen yöni untuvapeiton uumenissa.
Mutta kun ihminen saa päähänsä jotakin, on sitä vaikea kitkeä. Heistä tulee helposti hieman kärttyisiä komentelijoita, jotka helposti jäävät jauhamaan samaa levyä. Tiedättehän; " Alas..nyt heti alas, alas sieltä, ALAS! "blaa,blaa,blaa.." Ei sellaista kukaan jaksa kuunnella. On syytä käyttää siis oveluutta.
Viikonloppuna olin taas yökylässä Viihdyttäjillä. Kokeilin uutta tekniikkaa. Sen sijaan että olisin heti alkuyöstä hypännyt keskelle sänkyä, soluttauduinkin kevyen keijumaisella(niin kuin vain me ranskikset osaamme) loikalla heidän jalkopäähänsä. Olen nimittäin huomannut, että he kovin herkästi heräävät kun heidän keskelleen punkee ja yrittää saada heitä siirtymään sivummalle, jotta itsekin mahtuisi.
Ja HA HAA, mitenkäs kävi - hopsan - kun Viihdyttäjät heräsivät: Oli myös koira sängyssä! Kaikki olivat nukkuneet hyvin - (paitsi minä kun jouduin vähän vahtimaan etteivät he herää) eikä mitään vahinkoa ollut tapahtunut. Todella ovelana poikana vielä hyppäsin sängystä pois salamana kun huomasin, että ne nukkumatit aikovat oikeasti herätä. Ei tullut aiheettomia toruja tai muuta jankkaamista, koska eihän nyt koiraa voi siitä moittia, että toinen hyppää esimerkillisesti pois sängystä. Vieläpä pyytämättä! Tämä oli suuri voitto koirakunnalle, pieni tappio Viihdyttäjille. Kesään mennessä palaamme taas normaaliin arkeen ja nukumma kaikki pää tyynyllä.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Pihamerkkaaja auttaa

Yritän piipahdella Viihdyttäjillä melko säännöllisesti, jotta he eivät menisi aivan niin sekaisin kun taas menen heitä vahtimaan sitten pidemmäksi aikaa kerrallaan.
Nytkin oli taas todella hyvä että menin koska sinne oli ilmestynyt jotakin ihme töttöröitä pitkin pihaa! Kävin äkkiä varmuuden vuoksi merkkaamassa ne, jotta pihan järjestys olisi kaikille selvä. En muuten muista, että olisivat kiittäneet...

Tervehdys tähänkin vuoteen

Mukavasti näyttää tämäkin vuosi sujuvan, vaikkakin hieman ärsytti se ihmisten typerä paukuttelu vaihtuvan vuoden kunniaksi, joten  ennen uudne vuoden tulemista piti päästä nopsasti kotiin. Huh!
Uudessa kodissa menee kylläkin erinomaisesti! Minulle on varattu joka huoneeseen oma huonekalu &  ikkuna, josta pystyn vahtimaan ettei kukaan epäillyttävä vain pääse yllättämään talon kummaltakaan puolelta. Tai siis eihän pesuhuoneessa tietysit ole ikkunaa mutta sieltäkin minä kyllä haluan välillä käydä varmistamasa, ettei vaan senkin ikkunaoven läpi näkyisi jotain kiinnostavaa.
Sohvan ja nojatuolien lisäksi Ihmiseni osasivat valita kunnon peilikaapit asuntoon, jotta voin aina ohimennessäni peilailla itseäni ja melko mukavannäköistä hartialinjaani..*kröhöm*
Sivistyksen tasosta täällä uudessa kertoo myös lähistöllä oleva koirapuisto. En vain ymmärrä miksemme voi joka kerta ulos lähtiessämme mennä sinne. Joskus joudun  kiskomaan siihen suuntaan melkein tosissani, jotta hihnan toisessa päässä sytyttäisi mutta ainea ei viesti mene perille. Mutta tässä on vielä niin vähän aikaa kulunut ja ihmisillä tunnetusti kestää oppia asiat kauemmin kuin meillä koirilla. Olen aivan varma, että viimeistään keväällä tulemme viettämään siellä aikaa vähintään päivittäin.