lauantai 16. huhtikuuta 2011

Naapurin Elvis!

Toinen Elvis.
Olin melkein unohtaa kertoa Viihdyttäjien uuden kodin naapurista, Elviksestä! En vain tajua, että miksi Viihdyttäjät hihittelivät, että nytpä sitten on kaksi elvistä vierekkäisillä tonteilla.. Sinänsä minua ei nyt niiiin haittaa, että naapureillakin on joku katsomassa heidän peräänsä, koska en minäkään nyt ihan joka paikkaan ehdi vahtimaan.  Omissakin on välillä aivan tarpeeksi mutta kyllähän sitä vierekkäisillä tonteilla pitää esittäytyä ja poikamaisesti tarkistaa, että mikäs kaveri se samoilla kulmilla kuljeskelee. Mutta jotain vikaa oli taas hihnojen toisissa päissä kun eivät tajunneet päästää meitä kummankaan pihalle. Sivukorvalla kuulin kyllä, että Elviksen pihalla ei ole vielä porttia ja Viihdyttäjiltäkin puuttuu yhdeltä sivulta kunnollinen aita, joten jouduimme tutustumaan aidan läpi, mikä nyt on jokseenkin junttimaista. Eihän siinä pääse edes painimaan!
Jaahas, mitäs kavereita sitä ollaan oikein...
Kaksi elvistä..
No, Elviksen omistaja kyllä lupasi tulla käymään Viihdyttäjien pihalla kun on hankkinut supermegapitkän juoksutusnarun ja ilmeisesti porttikin on heillä hankinnassa. Eli tutustutaan varmasti sitten paremmin vähän myöhemmin mutta sen verran iisin tuntuinen kaveri tuo naapurin Elvis oli, että Viihdyttäjä N pani merkille, ettei minullakaan selkäirokeesi noussut kertaakaan. Sitä on kuulemma tullut esiteltyä lenkeillä tänä keväänä melko tiheään jokaiselle vastaantulijalle.. Mutta yhteen asiaan puutuin heti. Voitteko nimittäin kuvitella, että Elvis yritti tutustua minun ihmiseeni! Aivan törkeää käytöstä. Eikä Viihdyttäjänkään olisi tarvinnut tunkea kättään aidan sille puolelle. Olin vähän omissa hommissani hieman kauempana mutta onneksi huomasin, mitä oli meneillään. Siitä salamana ryntäsin paikalle ja sanoin hommasta suorat sanat ja läppäsin jopa tassullani Viihdyttäjän käden pois siitä aidan läheltä. Mistä sen tietää mitä kaikenmaailman tauteja tuollaisista vieraista kavereista saa, tai nehän voivat vaikka purra!! Joku järjestys sentään pitää olla, vaikka tässä nyt naapureiden kesken muuten voidaan aivan asiallisesti käyttäytyä mutta ei pidä liian tuttavalliseksi heittäytyä. Vaikka kyllä minä siitä naapurin rouvasta tykkään kun hän aina niin ystävällisesti juttelee minulle ja hymyilee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti