keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Aina valmiina!

Toivottavasti pysytte mukana näissä jännittävissä päivityksissä mutta minkäs teet kun meikäläisellä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Tällä kertaa pelastin Emännän ja Isännän viholliselta metsässä.
Tässä onkin muuten hyvä esimerkki  kaikille fiksuille koiranomistajille, siitä miksi koirat kuuluu pitää vapaana, eikä kiinni.Milläs hihnan päässä oleva pelastaja pystyy syöksähtelemään tärkeisiin pelastustehtäviin, jos joku jähmettynyt hihnan toisessa päässä vaan pitää tiukasti kiinni, eikä hoksaa irrottaa..?
Olimme siis metsälenkillä, kun aina niin tarkat aistini bongasivat tällä kertaa nelijalkaisen vihollisen. Mutta eipä hätää! Minä en moisesta säikähtänyt vaan, jännitin isot lihakseni ja ampaisin täyteen vauhtiin. Ja hah, kyllähän tuli vaanijahäirikölle kiire! En muuten edes haukulla varoittanut vaan singahdin rakettina suoraan toimintaan. Emäntä ja Isäntä huusivat perääni, ilmeisesti kovin kannustivat, en oikein saanut selvää kun piti keskittää kaikki aistini varsinaiseen tehtävääni. Olivat niin innoissaan suorituksestani, etteivät huomanneet edes kuvaa ottaa.
Ja täytyy ihan tunnustaa, että melkoisen polleana puhisten palasin taas kerran hienosti suojellun Emännän ja Isännän luokse - toki vähän näytösluontoisesti karvat pörheänä, jotta näkisivät, että olen ollut aivan tosissani liikenteessä. Mutta enkös ollutkin aika hyvä?? Joku peura tms. sen nimi oli mutta en minä jäänyt sen tarkemmin kyselemään kun kerran oli tunkenut meikäläisen ulkoilumaille. Minusta alkaa tulla jo melkoinen konkari näissä pelastushommissa!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Katastrofi lähellä

Monessa koiraperheessä taitaa olla niin, että ihmiset alkavat käyttäytyä vuodenaikojen vaihtuessa vähän oudosti. Näin kävi meilläkin. Emännällä ja isännällä alkaa nimittäin olla vaikeuksia päättää missä ollaan, ja jos ollaan, niin mitä sitten tarvitaan mukaan. 


Sattui ihan  kummia - meillä nimittäin on aina  hyvin pakatatut kassit mukana kun lähdetään Saareen. Tietenkin. Johonkin ne minun herkkuni on mahdutettava. Viime viikolla sitten kävi niin, että mökille päästyämme huomasin, että kassit olivat unohtuneet.  Eihän silloin voi jäädä mökille - ei ilman ruokaa voi jäädä minnekään!Katselin hetkisen touhuilua mutta koska kukaan ei muu näyttänyt reagoivan asiaan, piti tarttua toimeen. Näppäränä poikana lähdin päättäväisesti laiturin suuntaan ja hyppäsin veneeseen. Minähän en yleensä laiturilta hyppele ilman liivejä veneeseen mutta nyt oli niin erikoinen tilanne, että oli otettava kaikki keinot käyttöön. Siellä minä sitten istua törötin melkoisen tovin ja loppujen lopuksi kuikuilin reunalla seisten, että huomaavatko ollenkaan, että on syytä pikaisesti lähteä kotiin ruokakuppien ääreen. Lopulta kuitenkin hoksasivat ja sain pelastettua meidät ilmiselvältä nääntymiseltä ja ruokakatastrofilta! 

keskiviikko 21. syyskuuta 2011