Johan pomppas! Nimittäin ikuiset kiusankappaleet, ampiaiset tekivät sen jälleen. Kyllä, kyllä. Minulle on tuhansia kertoja hoettu, että jättäisin ne rauhaan mutta minkäs teet kun ovat niin ärsyttäviä otuksia.
Viihdyttämisvuorossa olevat kaupunkilaisystäväni saivat tästä showsta päiväohjelmaa kerrakseen, joka alkoi sillä että kirmasin M:n ohi polulla ampiainen päässäni. Tästähän sitten sainkin melkoisen paukuran ja jouduin aktiivisen tarkkailun alle.
Olimme samaan aikaan lähdössä mökiltä. Matkalla kaupunkiin tuli heti autossa oksu. Sen jälkeen toinen. Näillä asioilla ei kai pitäisi kehuskella mutta niin isoa oksua viihdyttäjäni eivät vielä olleet nähneetkään. Takapenkille plumpsahti tasan tarkkaan koko ruokakuppini sisältö.
Loppumatkasta alkoi kärsivällisyyteni olla vähissä ja aloin tietynlaisen naukumisen joka tehoaa kaupunkiviihdyttäjiini aina. Jos alan komentelemaan haukahtelemalla he vain pyytävät minua olemaan hiljaa(
voitteko kuvitella) mutta pienellä narinalla he saattavat luulla että jotain on oikeasti vialla. Tehosi nytkin ja pääsin N:n kanssa autosta ulos hyvissä ajoin ennen tarkoitettua päätepysäkkiä. Ei minulla mitään hätää ollut. Kunhan halusin ulos. N kuitenkin kovin tarkkaili tekemisiäni kävelyn aikana ja kiinnitti huomiota epätavallisen runsaaseen halukkuuteni syödä heinää. Olenhan minä ruohoja napsinut koko kesän mutta nyt en meinannut muuhun pystyä keskittymäänkään, ja oksuthan siitä taas tuli.
Perillä oli huippuyllätys! Perheellinen lapsia. Ei yksi, eikä kaksi vaan kolme! Kyllä minä aikuisistakin pidän mutta lapset vain jaksavat touhuta kanssani luonnettani arvostavalla intensiteetillä ja riemulla.
Mutta mutta. Yhtäkkiä viihdyttäjiini tulikin vipinää. Alkoivat tuijotella silmiäni ja soittelemaan ympäri Helsinkiä. Päivystävälle eläinlääkärille kuulemma. Kummatkin silmäni olivat turvonneet ja kyllä niitä kovasti syhyttikin. Ihan piti mattoon naamaa hinkata.
Ensimmäisessä paikassa todettiin että täyttä on, ja kehoittivat mennä Viikkiin. Totesivat vielä sivulauseessa että oireista päätellen
vaatii tiputusta. Viihdyttäjiäni ei naurattanut. Hyppäsimme kaikki autoon ja suuntasimme Viikin pieneläinklinikalle. En ollut siellä muuten aiemmin käynytkään.
Klinikalla rauhallinen vastaanottaja-täti kysyi ensimmäiseksi että olemmeko kokeilleet kyytablettia. N vastasi hölmistyneenä että oli luullut ettei niitä enää saa antaa. " Niin, ei
kyyn puremiin." ; täti vastasi. N kertoi, että olin oksentanut tunnin sisällä jo viisi kertaa, ja silmäni olivat turvonneet äkillisesti, joten halusivat vain varmistaa ettei kyse ole mistään pahemmasta.
Vastaanottaja-täti oli jo lähettämässä meitä kotiin mutta vilkaistuaan N:n ilmettä hän heltyi. Täti kävi kertomassa tilanteesta lääkärille, eikä aikaakaan kun lääkäri tulikin tervehtimään meitä jonon ohi eteiseen. Hyvää palvelua, sanoisin. En minä sinne olisi halunnut moneksi tunniksi jäädäkään, vaikka olinkin kiinnostunut muista potilaista. Viihdyttäjilleni riitti, että joku katsoi, että kyse oli vain "normaalista allergisesta reaktiosta" eikä mistään vakavammasta, etenkin kun siellä ensimmäisessä paikassa peloteltiin heti tiputuksella.
Mutta tiedättekö mikä koko hommassa oli parasta? HK:n
lihapullat! Voisin melkein harkita uudestaankin allergisen reaktion hankkimista, jos sillä lihapullia saa. Yrittivät nimittäin tuputtaa minulle sitä kyytablettia ensin paljaaltaan, ja sitten normaali papanoiden seassa. Pah! En kai minä nyt ihan noin vaan ala mitään lääkkeitä puputtamaan, joten Viihdyttäjäni tajusivat vetää lihapullakortin hihastaan.
En voinut uskoa tuuriani. Ei tassua, ei istumisia vaan lihapullia satelee pyytämättä. Olin niin hurmaantunut tilanteesta että istuin kyllä liikkumatta paikallani, ettei yksikään lihapulla menisi ohi suun. Ja niitä lihapullia tuli vielä illallakin. Eikä siinä vielä kaikki. Viihdyttäjäni M oli sen verran koko showsta sekaisin, että illalla vielä sanoi että saan tulla sänkyyn nukkumaan koska on ollut niin rankka päivä. No, Viihdyttäjäni taisivat vähän pelästyä, joten heitä rauhoittaakseen hyppäsin jalkopäähän kuorsaamaan jotta saisivat paremmin nukuttua. Ovat vielä vähän aloittelijoita näissä hommissa niin ottavat pienetkin asiat kovin vakavasti.
