Tänään lähdimme koirapuistoon. Kerrankin ajoissa, joten ehdin näyttäytymään kunnon kokoiselle seurueelle. Oli sekarotuista, terrierejä, labradoria(ainut narttu). Saatiinpa hommaan hieman lisätyylikkyyttä kun toinen ranskis, Toni, saapui paikalle. Viihdyttäjäni oli aivan varma että taivas repeäisi kun Toni saapui paikalle mutta päätin ottaa coolin asenteen. Olin kuitenkin se vanhempi, ja Toni vasta 9 kuukautinen. Otin siis vähän aikuisemman asenteen ja siirsin kiinnostukseni paikalla oleviin ihmisiin. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka heidän taskuissaan sattuisi olemaan juuri minulle tarjottu herkkunen. Viihdyttäjäni oli ällikällä lyöty. Kaikkina muina päivinä olisin ryntäillyt päättömästi pitkin tarhaa ja mitellyt voimiani Tonin kanssa pystypainissa mutta e-hei, en minä sentään niin ennalta arvattava ole.
Lisätäkseni yllätyksellisyyttä, päätin kotmatkalla tehdä yhden bravuureistani, Pinnatestin. Se toimii seuravasti: Ilman kummempaa syytä istutaan alas ja ollaan liikkumatta. Mikäli taluttaja jatkaa matkaa(usein ne muutaman kerran yrittävät), harataan kaikella neljällä raajalla vastaan ja mahdollisuuksien mukaan vedetään kaikin voimin myös toiseen suuntaan.
Testi oli menestys. Taluttajani(N) näytti olevan neuvoton. Väkisin ei viitsinyt kiskoa, houkuttelminen ei auttanut, innostuminenkaan ei tehonnut ja käskytkin kaikuivat täysin kuuroille puurokorville. " Missäs nyt ovat kaikki hyvät televisiosta opitut koirankoulutus-viisaudet?" hihittelin itsekseni ja jatkoin istumista. Parasta oli kun vastaantulija antoi esitykselleni täyden tuen nauraen, tuli silittelmään minua, ja sanoi olevansa iloinen, että muillakin näyttää olevan samanlaista. Vähitellen annoin periksi ja pienin välein suostuin etenemään, varmuuden vuoksi kuitenkin silloin tällöin pysähdellen, ettei homma menisi liian leikiten. Pikku testini osuikin loistavaan väliin, koska N olikin jo melkein vaipumassa omiin ajatuksiinsa hihnan toisessa päässä, ja kyllähän koiralenkillä sentään koira on pääasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti