lauantai 26. marraskuuta 2011

Viihdyttäjiä vahtimassa

No moni on varmaan ihmetellytkin, että mitä Viihdyttäjille kuuluu, koska olen aika paljon viettänyt aikaa kotosalla ja Saaressa. Eipä hätää, olen kyllä välilä piipahtanut varmistamassa iltalenkin yhteydessä, että heillä pysyy homma suunnilleen hanskassa.
Nyt kuitenkin tulin viikonlopuksi katsomaan heidän touhuilujaan vähän tarkemmin. Ihmisillä niin helposti homma lähtee vähän keulimaan, jos ei pidä silmällä.
Hyvä oli, että meninkin sillä kyllä sielläkin kunnon vahtia tarvitaan. Mikä portti se on, jonka ohitse kuka tahansa voi mennä noin vain??
Ja ulkoiluttajaa! Luulen kuulkaa, etteivät he paljon iltaisin kävele aluettaan ympäri, saatika juoksentele pihalla.
Satsasinkin heti tuohon pihan ympäri juoksuttamiseen. Hiukan kun otan vauhtia, niin kyllä hekin siitä sitten innostuvat. Melkein itsekin riehaannuin kun oli niin mukava katsella kun Viihdyttäjät säntäilivät pitkin pihaa ja vetivät iloisia spurtteja. Ei muuta kuin taloa ympäri ja portille ja takisin, niin saatiin niihinkin sisällä nyhjöttäjiin vähän vauhtia!

2 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana kuva Topista! Alkaa jo parta harmaantua, mutta ei sillä Topi ole väliä :) Ikä tuo viisautta ja karismaa:) Onnittelut jo etukäteen 3 vuotiaalle! Toivottavat kasvattaja ja Lulu äitee

    VastaaPoista
  2. Noooh, köh, saattaa olla myös häivähdys lounaaksi nautittua kermaviiliä tuo harmaus..vaikka siisti herrasmies olenkin - terkkuja äiteelle - niin joskus kiireessä saattaa jäädä sipaus suupieleen...
    Kiitos paljon Onnitteluista - varmaan aikamoinen Herkkupäivä tulossa kun kolme jo täytän!

    VastaaPoista