maanantai 21. maaliskuuta 2011

Iisiä kevättä!


Ensinnäkin ihania kevätterveisiä Annikalle Espooseen, joka lähetteli terveisiä, että "voisinko päivittää blogiani" ja kyllähän minua sihteereideni puolesta vähän hävettää, että viimeinen päivitys on ollut helmikuussa! Tosin, tässä välissä ollaan myös mökkeilty - mikä ei kuulkaa näin keväällä ole ollenkaan hassumpaa kun jäätä pitkin pääsee vaikka naapurinkin saareen. Kätevää. Ja viime viikonloppuna järjestin uuteen kotiimme tupaantuliaiset, siinäkin oli hommaa. Isännöinti vei kyllä sen verran voimia, että oli pakko ihan mennä tyynyjen päälle hetkeksi pötkölleen.
Mutta hyvää siis kuuluu. Viime aikoina olen saanut myös erityisen paljon kehuja kuulemma parantuneesta käytöksestäni. Ensinnäkin, käytöksessäni ei alunperinkään ole ollut mitään vikaa, mutta välillä on mukava peesailla noita ihmisten vouhutuksia niin pääsee itse vähemmällä. Ja toiseksi, onhan se nyt vain helppoa herkkutelua. Muutaman kerran kun istuu ovella ja oikein odottaa, että koska saa luvan mennä ulos, niin johan taas alkaa herkkuja ja kehuja tulemaan. Sitäpaitsi ihmiset hämmentyvät niin helposti, kuulin kun toinen Viihdyttäjistäkin sanoi toiselle ääneen, että "temppuileeko hänen mielikuvituksensa, vai olenko minä alkanut viime aikoina kuuntelemaan vähän enemmän". Onneksi sentään Emäntä ja Isäntä pysyvät linjassaan. He tietävät, että olen kyllä fiksuudessa ihan kärkiluokkaa. Niinhän syksyllä sielä koulussakin sanottiin!

1 kommentti:

  1. Kiitos Topi siitä, että laitoit hieman eloa sihteerikköösi. Kyllä päivitystä onkin odotettu :)

    Terveisesi pelastivat koko katastrofaalisen päivän ja sai hyvälle mielelle. Onneksi on sellaisia koiraystäviä kuin sinä.

    Hyvää kevään odotusta myös sinne ja uusia päivityksiä odotellen..

    VastaaPoista