keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Vieraita ja varuste-esittelyä

Olipas taas menoa ja meininkiä. Sain yllättäen eilen vieraita. Naapuruston lajitoverini Loco, jota ennen olen tervehtinyt vain hihnan päästä, tuli tekemään pihatarkastuksen. Eikä siinä vielä kaikki, tovin kuluttua paikalle pelmahtivat Helsingin ihmisviihdyttäjäni. Toki oli olettavissakin, että heille pian tulee ikävä..
Olen muuten sitä mieltä, että meille pienemmissä kaupungeissa asuvillekin pitää saada omat koirapuistot. Ihmiset eivät niinkään ymmärrä kadulla ryntäilyn, säntäilyn, kieriskelyn ja painimisen päälle. Emmekä taajama-alueella saa muutenkaan pitää omistajiamme vapaana. Siinä voi joskus olla hermo koetuksella kummassakin päässä. Koirapuistossa saisimme omistajamme yhteen aitaukseen, sillä välin kun itse voisimme hyödyntää vapaan tantereen tuomaa rajatonta riemua. 
Viihdyttäjät ymmärsivät sentään tuliaisia. Boomerin kumisen reikäpallon. Sivukorvalla olen kuullut, että niitä on todella vaikea löytää. Hassua, koska kyseinen pallo sopii suuhun kuin suuhun, on pehmeä mutta kestävä, ja meillä sen saa hämmästyksekseni jopa viedä pihalta sisään.
Eläinkaupassa oli kyselty Viihdyttäjiltä, että mikä juuri tuossa pallossa on sitten niin hyvää. Myyjää valistettiin että kyseinen pallo on ennätyksellisesti säilynyt ehjänä jo pari vuotta esim. kahden bordercollien välisissä leikeissä.  Mutta se vieraslajeista, palataanpa tärkeämpään - öhöm - eli minuun.
Uusi pallo oli  hauska. Harvinaisen haastavaa kyllä tervehtiä ja yrittää napata uutta lelua samaan aikaan. Locon kanssa sujui myös mukavasti vaikka välillä vähän niskakarvat nousivat. Vaikka muuten olenkin erittäin kiltti ja pitkämielinen niin hämmentyyhän sitä  vähemmästäkin kun samoilla silitysapajilla pyörii toinenkin kaveri...

Pieni kuva eiliseltä ja suurempi  viime syksyltä -o9, mikäli huomio kiinnittyy linjoihini  ;)

3 kommenttia:

  1. Hauskaa Vappua ja kevättä Topille perheineen:) Täällä unelmoidessa uudesta perheenjäsenestä,on mukava saada vinkkejä toiminnallisista välineistä, jotka tuovat iloa. Terv. "helmi"

    VastaaPoista
  2. Hauska sattuma meidänkin bullan nimi on loco. En ole koskaan ennen koiran nimenä loco, muulla kuin omallani.

    VastaaPoista