Kevättä ilmassa!

Kevääseen kuuluu nuha ja pärskintä, hieman myös minulla tällä hetkellä mutta se ei menoa haittaa. Kauniin viikonlopun kunniaksi, päätin esitellä helsinkiläisille hieman huudejani täällä Nummelassa, etteivät vaan luule että ainoat kunnolliset haistelumaastot ovat siellä pääkaupunkiseudulla.
Mutta kovin ovat kiireisen tuntuisia. Piti taas hieman istahtaa kesken kaiken, jotta osaisivat löysätä tahtia ja nauttia auringon paisteesta. Enkä halunnut turhaan kiirehtiä läheisen työmaan kaivinkoneenkaan luona. Eihän siitä mitään tule, että annetaan vain työmiesten huhkia, ilman että kukaan tarkistaa mitä oikein on meneillään!

Tuoretta lähiruokaa

Voi hyvänen aika minkä löydön tein tänään! Tuoretta lähiruokaa ja viereisestä huoneessa. Yksi suosikkiherkuistani on kuivattu muikku...Piti ihan tassulla koittaa moista läpinäkyvää unelmalaatikkoa.

Tykkään yllättää osa 2.

Viihdyttäjäni(M & N) ovat joskus hieman itseriittoisia. Eipä silti, pidän heistä kyllä paljon, mutta jotta homma pysyisi käsissä, pitää heitä välillä palauttaa ruotuun. Toisinaan he ovat kyllä niin liikuttavan suloisia(ja helppoja) innostuksessaan, että olen heille vähän aikaa mieliksi. Palkinnothan ovat luonnollisesti ruhtinaallisia. *maiskis*
Tänään lähdimme koirapuistoon. Kerrankin ajoissa, joten ehdin näyttäytymään kunnon kokoiselle seurueelle. Oli sekarotuista, terrierejä, labradoria(ainut narttu). Saatiinpa hommaan hieman lisätyylikkyyttä kun toinen ranskis, Toni, saapui paikalle. Viihdyttäjäni oli aivan varma että taivas repeäisi kun Toni saapui paikalle mutta päätin ottaa coolin asenteen. Olin kuitenkin se vanhempi, ja Toni vasta 9 kuukautinen. Otin siis vähän aikuisemman asenteen ja siirsin kiinnostukseni paikalla oleviin ihmisiin. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka heidän taskuissaan sattuisi olemaan juuri minulle tarjottu herkkunen. Viihdyttäjäni oli ällikällä lyöty. Kaikkina muina päivinä olisin ryntäillyt päättömästi pitkin tarhaa ja mitellyt voimiani Tonin kanssa pystypainissa mutta e-hei, en minä sentään niin ennalta arvattava ole.
Lisätäkseni yllätyksellisyyttä, päätin kotmatkalla tehdä yhden bravuureistani, Pinnatestin. Se toimii seuravasti: Ilman kummempaa syytä istutaan alas ja ollaan liikkumatta. Mikäli taluttaja jatkaa matkaa(usein ne muutaman kerran yrittävät), harataan kaikella neljällä raajalla vastaan ja mahdollisuuksien mukaan vedetään kaikin voimin myös toiseen suuntaan.
Testi oli menestys. Taluttajani(N) näytti olevan neuvoton. Väkisin ei viitsinyt kiskoa, houkuttelminen ei auttanut, innostuminenkaan ei tehonnut ja käskytkin kaikuivat täysin kuuroille puurokorville. " Missäs nyt ovat kaikki hyvät televisiosta opitut koirankoulutus-viisaudet?" hihittelin itsekseni ja jatkoin istumista. Parasta oli kun vastaantulija antoi esitykselleni täyden tuen nauraen, tuli silittelmään minua, ja sanoi olevansa iloinen, että muillakin näyttää olevan samanlaista.
Vähitellen annoin periksi ja pienin välein suostuin etenemään, varmuuden vuoksi kuitenkin silloin tällöin pysähdellen, ettei homma menisi liian leikiten. Pikku testini osuikin loistavaan väliin, koska N olikin jo melkein vaipumassa omiin ajatuksiinsa hihnan toisessa päässä, ja kyllähän koiralenkillä sentään koira on pääasia.

Tykkään yllättää

Kaikkihan tietävät, että me ranskikset olemme yllätyksellisiä. Se on osa hienoa persoonallisuuttamme. Voimme tehdä asioita tietyllä tavalla tovin mutta aivan yhtä hyvin voimme myös tehdä asiat toisella tavalla.
Viime yönä päätin ainaisen pyytämisen sijaan ottaa ohjat omiin käsiin.Koska olin kolmena aamuna sängynvieressä kohteliaasti pyytänyt lupaa siirtyä arvooni sopivammalle sänkypaikalle, eikä pyyntöjäni otettu kuuleviin korviin, siirryin tutumpaan tekniikkaan. Ei muuta kuin vautia jalkoihin ja hyppy keskelle sänkyä. Tosin siinä hässäkässä yllätin jopa itseni näin radikaalista vedosta, etten edes huomannut vetää matalaksi ranskanbuldoggilevyksi. Mutta ei vieläkään. Viihdyttäjilläni on jokin sokea piste nukkumapaikkojen suhteen. Vaikka he muuten tuntuvat ymmärtävän asemani, tässä suhteessa jouduin taas pettymään heihin. Mutta ensi yönä on taas uusi mahdollisuus. Kyllähän he vielä periksi antavat kun jatkan periksiantamattomana heidän koulutustaan.

Päiväunilla

Aamuista ihmettelyä

Täytyy nyt näin alkuunsa hieman kummastella tätä Helsingin porukkaa. Aamulla kun yritin selkeästi ilmoittaa että olisin tulossa sänkyyn nukkumaan niin, ensin jengi vain teeskentelee nukkuvaa, ja sen jälkeen kehtaa vielä osoittaa minulle omaa sänkyä ja sanoa että mun pitäisi mennä sinne. No menin sitten tuhahdellen ja pyörien hetkeksi pötköttää omaan sänkyyn, mutta ei sitä iloa kauan kestänyt, nää tyypit keksikin nousta siitä ylös ja sitten mentiinkin taas pitkin Töölön katuja niin kiireellä, että ei muka ehtinyt edes kahvilassa, josta tuli muuten tuoreen croissantin tuoksu. Pujahdin nimittäin ihan eteisovelle sisään haistelemaan!
Jatkettiin matkaa ja kunnes huomasin, että hoitopaikan pitäjistä hävisi ihmeellisesti kesken matkan. Ei auttanut vaikka kuinka yritin vilkuilla taaksepäin, hävinnyt mikä hävinnyt. Yritin siinä vähän protestoidakin tuollaista toimintaa vastaan. Aina kun talutushihna antoi periksi niin yritin vaihtaa suuntaa ja pari kertaa kokeilin jäädä istumaan siihen kadulle. Mutta Mikolla oli paha taivutuskeino, se oli meinaan muistanut ottaa mukaan mun namupalat ja sitten se vielä hoki et mun ruoka odottaa kotona. No mä annoin tämän kerran periksi ja suostun menemään aamiaiselle, jonka jälkeen se tajusi jättää mut hetkeksi rauhaan ja sanoi menevänsä käymään kaupassa. Ei muuta kuin päiväunille.

Iltalenkki vie energiat

Huh, olipas iltalenkki. Uusia hajuja vaikka millä mitalla! Hippulat vinkuen painuin läheiseen koirapuistoon mutta tällä kertaa vedin vesiperän. Tyhjä aitaus, huomenna aion kyllä laittaa viihdyttäjiin vauhtia ja ehtiä mestoille aikaisemmin. Onneksi ihmiskaverini tajusivat sentään leikkiä kanssani hippaa niin saivat hekin kaipaamaansa liikuntaa. Kotiin tultua sammahdinkin kuin lamppu.