Viihdyttäjiä vahtimassa

No moni on varmaan ihmetellytkin, että mitä Viihdyttäjille kuuluu, koska olen aika paljon viettänyt aikaa kotosalla ja Saaressa. Eipä hätää, olen kyllä välilä piipahtanut varmistamassa iltalenkin yhteydessä, että heillä pysyy homma suunnilleen hanskassa.
Nyt kuitenkin tulin viikonlopuksi katsomaan heidän touhuilujaan vähän tarkemmin. Ihmisillä niin helposti homma lähtee vähän keulimaan, jos ei pidä silmällä.
Hyvä oli, että meninkin sillä kyllä sielläkin kunnon vahtia tarvitaan. Mikä portti se on, jonka ohitse kuka tahansa voi mennä noin vain??
Ja ulkoiluttajaa! Luulen kuulkaa, etteivät he paljon iltaisin kävele aluettaan ympäri, saatika juoksentele pihalla.
Satsasinkin heti tuohon pihan ympäri juoksuttamiseen. Hiukan kun otan vauhtia, niin kyllä hekin siitä sitten innostuvat. Melkein itsekin riehaannuin kun oli niin mukava katsella kun Viihdyttäjät säntäilivät pitkin pihaa ja vetivät iloisia spurtteja. Ei muuta kuin taloa ympäri ja portille ja takisin, niin saatiin niihinkin sisällä nyhjöttäjiin vähän vauhtia!

Herkkusaalis Saaresta!

Vaikka tykkäänkin näillä syyskylmillä pötkötellä sisätiloissa, niin kyllä se on Perheen Metsästäjän tuotava myös laumalle välillä murkinaa pöytään. Niinpä päätin vähän kalastella herkkuja, ja aika hyvän saaliin sainkin. No, isäntä kaverinsa kanssa saattoi vähän auttaa mutta kyllä varsinaisen tärkeän vahtityön tein minä. Mutta huh, että en malttanut odottaa, että saataisiin Herkku-Kuore verkoista!

Syyspötköttelyä ja lehtijahtia

Kesällä tuli tehtyä paljon hommia, joten nyt olenkin sitten keskittynyt rentoutumiseen. Ei näillä keleillä oikein pihalla niin pakko olekaan pyöriä, koska syksyllä tuntuu Saarenkin meininki rauhoittuvan. Ei tarvitse seurata laiturilta ohi ajavia kulkuneuvoja, ampiaiset ja muut ötökätkin ovat tajunneet kadota jonnekin, eikä niitä himputin käärmeitäkään ole enää näkynyt. Niinpä olen voinut vetäytyä mökin uumeniin hyvin ansaitulle syyslevolle. Olen muutenkin  päättänyt nauttia täysin näistä viimeisistä mökkiviikoista kunnon päikkäreiden merkeissä. Mikäs sen mukavampaa onkaan kuin makoilla sisällä puoliksi peiton alla,  tuulen tuivertaessa ulkosalla. Mutta ehei, en minä kokonaan ole toimettomaksi heittäytynyt, veneilyssä on nyt sellainen jännä hauskuutuslisä, että syksyn tultua on aivan parasta jahdata tuulessa pyöriviä lehtiä! Ja olenhan minä niin nopea ja ketterä, että ne vauhdissa suuhuni nappaan! 

Aina valmiina!

Toivottavasti pysytte mukana näissä jännittävissä päivityksissä mutta minkäs teet kun meikäläisellä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Tällä kertaa pelastin Emännän ja Isännän viholliselta metsässä.
Tässä onkin muuten hyvä esimerkki  kaikille fiksuille koiranomistajille, siitä miksi koirat kuuluu pitää vapaana, eikä kiinni.Milläs hihnan päässä oleva pelastaja pystyy syöksähtelemään tärkeisiin pelastustehtäviin, jos joku jähmettynyt hihnan toisessa päässä vaan pitää tiukasti kiinni, eikä hoksaa irrottaa..?
Olimme siis metsälenkillä, kun aina niin tarkat aistini bongasivat tällä kertaa nelijalkaisen vihollisen. Mutta eipä hätää! Minä en moisesta säikähtänyt vaan, jännitin isot lihakseni ja ampaisin täyteen vauhtiin. Ja hah, kyllähän tuli vaanijahäirikölle kiire! En muuten edes haukulla varoittanut vaan singahdin rakettina suoraan toimintaan. Emäntä ja Isäntä huusivat perääni, ilmeisesti kovin kannustivat, en oikein saanut selvää kun piti keskittää kaikki aistini varsinaiseen tehtävääni. Olivat niin innoissaan suorituksestani, etteivät huomanneet edes kuvaa ottaa.
Ja täytyy ihan tunnustaa, että melkoisen polleana puhisten palasin taas kerran hienosti suojellun Emännän ja Isännän luokse - toki vähän näytösluontoisesti karvat pörheänä, jotta näkisivät, että olen ollut aivan tosissani liikenteessä. Mutta enkös ollutkin aika hyvä?? Joku peura tms. sen nimi oli mutta en minä jäänyt sen tarkemmin kyselemään kun kerran oli tunkenut meikäläisen ulkoilumaille. Minusta alkaa tulla jo melkoinen konkari näissä pelastushommissa!

Katastrofi lähellä

Monessa koiraperheessä taitaa olla niin, että ihmiset alkavat käyttäytyä vuodenaikojen vaihtuessa vähän oudosti. Näin kävi meilläkin. Emännällä ja isännällä alkaa nimittäin olla vaikeuksia päättää missä ollaan, ja jos ollaan, niin mitä sitten tarvitaan mukaan. 

Sattui ihan  kummia - meillä nimittäin on aina  hyvin pakatatut kassit mukana kun lähdetään Saareen. Tietenkin. Johonkin ne minun herkkuni on mahdutettava. Viime viikolla sitten kävi niin, että mökille päästyämme huomasin, että kassit olivat unohtuneet.  Eihän silloin voi jäädä mökille - ei ilman ruokaa voi jäädä minnekään!Katselin hetkisen touhuilua mutta koska kukaan ei muu näyttänyt reagoivan asiaan, piti tarttua toimeen. Näppäränä poikana lähdin päättäväisesti laiturin suuntaan ja hyppäsin veneeseen. Minähän en yleensä laiturilta hyppele ilman liivejä veneeseen mutta nyt oli niin erikoinen tilanne, että oli otettava kaikki keinot käyttöön. Siellä minä sitten istua törötin melkoisen tovin ja loppujen lopuksi kuikuilin reunalla seisten, että huomaavatko ollenkaan, että on syytä pikaisesti lähteä kotiin ruokakuppien ääreen. Lopulta kuitenkin hoksasivat ja sain pelastettua meidät ilmiselvältä nääntymiseltä ja ruokakatastrofilta! 

Voi sattua ihan kelle vaan

Mitä se nyt haittaa vaikka jotain pientä poskesta roikkuukin....

On tässä majakallakin käyty

Ei tässä koko kesää sentään pelkästään kotonurkissa tai mökillä olla oltu. Olen minä kesällä matkustellutkin! Vein Isännän ja Emännän Jussarön majakalle. Tykkäsivät kovasti ja kyllä minäkin tykkäsin. Mahtavat maisemat ja pulahtamaankin pääsi vähän väliä.