torstai 30. syyskuuta 2010

Kurkkailua koirapuistoon

Huh ja puh! Pitkästä aikaa pääsin käymään kunnon mestoille eli koirapuistoon. Tasi olla lähellä, että se olisi jäänyt väliin, sillä köhöm, kuunteluni kuulemma hävisi pois päältä jo puistoon päin kävellessämme. Mutta on niin vaikeaa olla rauhallinen kun jo suorastaan haistaa, että jotain jännittävää on tulossa!
Iltapäiväkävelyllä Kaupunkiviihdyttäjä N ajatteli, että käydään kurkkaamassa Vallilan koirapuistolla mikä siellä olisi vahvuus. Tupahan siellä oli täynnä, näin kauniin aurinkoisena syyspäivänä.  Voitteko kuvitella mitä N keksi? N vei meidät pienten aitaukseen, joka oli tyhjillään, vähän ikään kuin antaakseen tilanteen rauhoittua.  Voi miten noloa, ajattelin. Idea oli poimittu varmasti jostain sohvakoirapsykologien viihdesarja-ohjelmasta, niin auttamattoman typerä se oli mielestäni.
Mutta huh, eipä kestänyt kauaakaan kun sain kavereita. Eräät järkevät tytöt tulivat saksanpaimenkoiransa Rockyn ja bordercolliensa kanssa seurakseni. Tosin hekin tovin empivät seuraamme liittymistä, kun menin hieman ulisemaan malttamattomuuksissani. Kävi siinä yksi pieni tyttökoirakin piipahtamassa, mutta ei se uskaltanut meidän kanssa sinne jäädä. Luulen, että pelkäsi Rockya. Vaikka eihän Rocky minusta tietenkään yhtään pelottava ollut vaikka yrittikin esitellä hampaitaan kisaillessamme.
Koskaan ei saa ihmisten mielestä pitää liian hauskaa, joten mekin lähdimme kesken leikin vaikka kaikki oli mennyt tosi hienosti. Viihdyttäjäni mielestä en edelleenkään kuunnellut. Mutta ei se kuulkaa ole niin yksinkertaista yrittää saadaa isompi kokoista kaveria painimaan, juosta pitkin aitausta JA kuunnella vielä samaan aikaan.
Kun sitten lähdimme pois pienten aitauksesta ja kävelimme isojen(eivät ne kyllä minusta mitenkään isoja olleet) aitauksen ohi, alkoi hirveä rähinäkuoro ja aidan viereisuhittelut. Hyvähän sieltä  toiselta puolelta oli huudella! Enkä minä muuten mitenkään elvistellyt siitä ohi mennessämme..mitä nyt korkeintaan nyt pidin vain hyvän ryhdin ja tiukan katseen. Voihan olla että tässä iltasella vielä tapaamme samoilla puskilla.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Koko Kulmakunnan Kingi

Kaupunkiviihdyttäjieni iloksi olen tullut katsomaan, että heidänkin kulmillaan asiat ovat pysyneet järjestyksessä. Ja katsomista täällä onkin, sillä joka kulmalta on koko ajan joku tulossa. Joku hitaammin hoksaava saattaisi vaikka missata ohikulkijan jos toisenkin, mutta minä kyllä ehdin huomata jokaisen joka vain näkökentässä vilahtaakin!
Viihdyttäjäni N on alkanut tänään kutsua minua "vitsikkäästi" koko Kulmakunnan Kingiksi. En ole aivan varma olenko vakuuttunut hänen äänen sävystään. Ilmeisesti koko uusi lempinimeni on nyt kehittynyt siitä kun minulla tuppaavat hieman niskakarvat  nousemaan ja rintakehä röyhistymään muita nelijalkaisia nähdessäni. Mutta mitä vitsikästä siinä on? Sehän on aivan ymmärrettävää! Enhän minä tiedä millä asioilla kukakin pitkin kyliä liikkuu, joten hyvä se on  varmuuden vuoksi näyttää jo etukäteen vastaantulevalle, että täällä sitä kokoa ja näköä riittää. Etteivät saa mitään turhia ideoita. Minulla on sentään hihnan toinenkin pää kontollani. Viihdyttäjäni saisi mielestäni olla vain iloinen, että minun kanssani uskaltaa liikkua vähän pimeämmälläkin kun kerran meikäläinen ei epäröi esitellä kokoaan. N vain mutisi tänään jotakin sen suuntaista, että esim. omalla pihalla naapureita nähdessä olisi ihan mukavaa, jos jättäisin kovanaama -esitykseni vähän vähemmälle, ja keskittyisin vain esittelemään omia hurmaavia puoliani. "Ihmiset, niin vaativia." *huokaus*

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kiirettä pitää

Muutama koiran tovi on viivähtänyt viimeisestä postauksesta mutta kyllähän te tiedätte minkälaista seurakoiran työ on, ja ihanaa että olette jaksaneet aina silti välillä käydä kurkkailemassa kuulumisiani. Jättäkää ihmeessä kommentteja! Kyllä minä heti vastaan kun vain päähommiltani ehdin. Ihmiset vievät kaiken ajan, vaikka niille yrittää välillä keksiä kaikenlaista puuhastelua. Viikonloppuna vein sekä Omistajani että Kaupunkiviihdyttäjäni reippaalle syyskävelylle läheiselle lentokentälle. Ajattelin, että tekisi ihan hyvää heillekin päästä kirmailemaan hieman vapaamuotoisempaan ympäristöön. Ja tekihän se. Hieman kyllä jo mietin että mitä jos joku muu koira näkee, sen verran päättöminä kirmailivat ympäriinsä..

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Paluu kotiin ja kouluun

Piipahdus pääkaupunkiseudulla sujui oikein mukavasti. Paikat alkavat käydä tutuiksi, ja vaikka rappukäytävässä liikkujia on aina syytä hieman kuullostella, en ole enää jaksanut joka aamu postinjakajaakaan haukkua. 
Myös Kaupunkiviihdyttäjäni käyttäytyivät hyvin. Vielä heillä on pientä epäloogisuutta nukkumisasioissa mutta muutos on oikeaan suuntaan. Nyt saan jo hypätä sänkyyn, vaikkakin vain jalkopäähän mutta eihän se ole temppu eikä mikään ryömiä siitä sitten sentti sentiltä ylemmäs. Ennen puolta yötä olen jo helposti hivuttautunut keskelle kuorsaamaan.
Kotiin palattuani minua odottikin taas koulu. Alan pitämään opettajastamme Marjaana Mäkelästä kerta kerralta enemmän! Arvatkaa mitä hän tällä kerralla sanoi? Hän sanoi kuuluvaan ääneen, että me ranskikset näemmä opimme mitä vain tuosta noin, ja olemme yksiä älykkäimpiä koiria mitä hän on tavannut. Ja huom. Marjaana on nähnyt paljon koiria. Tällä kertaa hän myös rapsutteli minua ja sanoi, että aina on parempi, että koira on vaikka hieman yli-innokas/ystävällinen kuin että muriseva ja vetäytyvä.(Kyllä!) Eikä edes haitannut, että hän kutsui minua sammakoksi, koska melkein sain jopa napattua hänen lapasensa! 
Emännän kanssa meni myös hienosti. Pujottelimme kuulkaa sellaista vauhtia kentälle laitettujen töttröiden välistä, että suoritusta ihailleet Kaupunkiviihdyttäjät näkivät meissä jo  selkeät agilitylahjakkuudet. Minkäs teet, kaikkihan onnistuu ja vauhdilla, kunhan vain palkkiot ovat kohdillaan. - ja köh..kunhan minä pysty keskittymään ;)